Georgialainen ruoka ja georgialaiset

Reilu kuusi vuotta olen tiennyt missä on Georgia. Myönnän, olen sivistymätön 80-luvun lapsi jolle kaikki muut entisen Neuvostoliiton maat paitsi Viro ovat melkoisen reilusti hakusessa. Tai oli, reilu kuusi vuotta sitten.

Sittemmin olen miettinyt, että minkä ihmeen takia niin minä kuin hyvin moni suomalainen on täydellisessä pimennossa tuollaisesta uskomattomasta kulinaristisesta ja kulttuurisesta taivaasta. 


Monta kertaa olen käynyt Georgiassa. Kuitenkaan en ole saanut tarpeekseni; vähiten siitä syystä, että jokainen käynti on keskittynyt yhteen kaupunkiin, jossa kiireellä lyhyessä ajassa yritetään käydä tervehtimässä kaikki mahdolliset ystävät ja sukulaiset. Kuitenkin koen, että tämän kuuden vuoden (etenkin kahden vuoden ravintolayrittäjyyteni) aikana olen oppinut Georgiasta ja georgialaisista enemmän, kuin olisin oppinut jos olisin kerran kiertänyt koko valtion. Nyt haluan kertoa teille asioita, jotka johtivat aiemmin niin vannoutuneen myynnin ammattilaisen ja jonkun toisen yrityksen työntekijän ryhtymään ravintolayrittäjäksi.


Ensiksi georgialainen ruokakulttuuri. 

Muistan ikuisesti ensikosketukseni todelliseen yltäkylläiseen georgialaiseen juhlaruokailuun supraan (supraksi voidaan kutsua ihan arkiruokailuakin, mutta se tarkoittaa runsasta kattausta pöydän keskellä). Samalla reissulla kokemuksia oli kaksi, enkä voi olla kertomatta kumpaakaan näistä. 

Osuin Georgiaan juuri uudenvuoden aikaan, joka on pääsiäisen ohella yksi tärkeimpiä paikallisia juhlia. 
Uudenvuodenpäiväksi olimme varanneet pöydän hienosta paikallisesta ravintolasta. Viinit veimme itse (georgialaiset arvostavat kotiviiniä yli kaiken), mutta ruuat ja vodkat tuli talon puolesta. Ja niitä oli loputtomasti. 



0 0